Yhdistys

Suomen Elämäntarinayhdistyksen tavoitteena on edistää henkilökohtaisen historian arvostusta, herättää kiinnostusta sen tutkimiseen ja tallentamiseen sekä kannustaa jäseniään luovaan elämäkerralliseen ilmaisuun.

Elämäntarinayhdistyksessä on yli 300 jäsentä eri puolilta Suomea, Ruotsista, Tanskasta, Saksasta, USA:sta ja Kanadasta.

 

Suomen Elämäntarinayhdistys ry:n hallitus vuonna 2017

Keijo Isola, pj.,eläkkeellä oleva työyhteisön valmentaja, Kärsämäki

Aino Jussila, vpj., taiteilija, Kärsämäki

Kari Krapu, kotiseutuneuvos, ohjaaja, tarinankertoja, Nivala

Johanna Riepula, artenomi AMK, Siikalatva

Ira Toppinen, sihteeri, Kärsämäen sivistysjohtaja , Siikalatva

Tuula Aitto-oja, asiantuntijajäsen, kulttuurituottaja, Oulainen

Raimo Visuri, asiantuntijajäsen, Elämäntarina-lehden toimitussihteeri, Ylivieska

 

Elämäntarina-lehti

Elämäntarina-lehteä kehitetään edelleen entistä kiinteämmäksi osaksi Suomen Elämäntarinayhdistyksen rakentamaa elämäntarinallista kokonaisuutta, jossa akateeminen maailma kohtaa syvät kansanrivit ja tutkiva kirjoittaminen elämyksellisen muistelemisen ja jossa myös kansainvälisyys otetaan huomioon. Lehden lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat elämäntarinoiden arvostelupalvelu, vuosittainen Elämäntarinafestivaali Tarinaniskennän SM-kilpailuineen ja muut elämäntarinalliset kulttuuritapahtumat.

Elämäntarina-lehden päätoimittajana on FT, kirjailija Liisa Enwald ja toimitussihteerinä FM Raimo Visuri. Lehdellä on lisäksi joukko vapaaehtoisia avustajia. Tavoitteemme on kehittää lehteä sekä sisällöltään että ulkoasultaan niin, että uudet lukijat löytäisivät lehden ja kokisivat sen itselleen hyödylliseksi. Uudet tilaajat ovat pääosin kirjoittamisen harrastajia, jotka esim. jollain kurssilla saavat lehden käsiinsä, tutustuvat siihen ja päättävät tilata sen. Lehteä on syytä kehittää myös ulkoasultaan puoleensa vetävämmäksi.

Lehden uudistamisessa keskitytään 2015 seuraaviin hankkeisiin.

Hanke 1: Lehden ulkoasun kehittäminen
Lehden visuaalista ilmettä kehitetään entistä värikkäämmäksi. Nykyinen 2-värinen taitto, joka käytännössä tarjoaa hyvin rajallisen mahdollisuuden kuvien sävytykseen, ei ole riittävästi piristänyt lehden sisäsivujen yleisharmaata ulkoasua. Tavoitteena on muuttaa lehti kauttaaltaan 4-väriseksi, mikä parhaiten vastaa aikamme visuaalisiin haasteisiin.

Koska julkaistavien kuvien määrä yhä kasvaa ja samalla laatukriteerejä tiukennetaan, kuvamateriaalin hankinnassa ja valokuvien editoinnissa käytetään aikaisempaa enemmän hyväksi alan ammattilaisia ja kokeneita avustajia korvausta vastaan.

Hanke 2: Editoinnin ja kielenhuollon opastus
Kirjoittajia opastavat sisällöt (”Kirjoittaja opissa”, ”Kysy kirjoittamisen ohjaajalta”, ”Kirjoittaja ja palaute”) ovat muutaman vuoden olleet Elämäntarinan tärkeää sisältöä, osin lukijain pyynnöstä. Vuonna 2015 opastusta jatketaan keskittyen erityisesti tekstin editointiin ja oikeakielisyyteen. Tavoitteena on, että muistelman, elämäntarinan tai muun tekstin kirjoittaja harjaantuisi työstämään ja viimeistelemään käsikirjoituksensa mahdollisimman julkaisukelpoiseksi myös ulkoisesti. Vuonna 2011 kokeiltu ”Kielen päältä” -niminen kielipalsta on tarkoitus palauttaa. Lisäksi kustannustoimittajat ym. editoinnin ammattilaiset käsittelevät essein ja demonstraatioin tekstin hiomista. Ulkoisen viimeistelyn opastukseen pyydetään myös taiton ja tietotekniikan asiantuntijain apua.

Hanke 3: Kirjallisuusteemojen syventäminen
Elämäntarinan kirjallisuuspainotteisissa sisällöissä tulee uutena mukaan lukutapoja ja -elämyksiä käsittelevä sarja ”Lukemisen löytöretket”. Ammattilukijain esseiden lisäksi siihen pyydetään ns. tavallisten kirjallisuuden kuluttajien muistoja lukuelämyksistä ja pitkään vaikuttaneista teoksista (”Elämäni kirja”). Palsta olisi vuorovaikutteinen ja sisältäisi myös keskusteluja kirjallisuuden tutkijain, kriitikoiden ja muiden lukijain välillä. Yhtenä ”löytöretkien” foorumina voisi olla etälukupiiri, jossa lukijat keskustelevat samasta kirjasta.

Vuonna 2014 kokeiltiin unohtumassa olevia kirjailijoita käsittelevää haastattelusarjaa. Se onnistui hyvin (haastateltiin Sinikka Tirkkosta, Rauha Kejosta, Jorma Ranivaaraa ja Eeva Tikkaa). Sarjaa jatketaan ja samalla ”Lukemisen löytöretkiä” syvennetään vanhojen, aikanaan tärkeiden teosten suuntaan.

Hanke 4: Tarinakoulu
Elämäntarina-lehti nivotaan vuonna 2015 entistä tiiviimmin Elämäntarinayhdistyksen vuosittain toteuttamiin tarinaniskentäkilpailuihin nostamalla esiin sekä suullista tarinankerrontaa että tarinan ja tarinallisuuden merkitystä viestintäkeinona (tarinallisuus uutisissa, mainoksissa, kannanotoissa, saarnoissa sekä kirjallisuuden – niin proosan kuin runon – rakennetekijänä). Tarkoitus on julkaista artikkelisarja Hyvä tarina voittaa todellisuuden I-IV ja pyytää puheenvuoroja tarina- ja viestintäkouluttajilta sekä tarinaniskentäkilpailujen voittajilta.

Muuta

Lehden kuvituksessa käytetään ensisijaisesti vanhoja valokuvia, joita pyydetään kirjoittajilta heidän tekstiensä oheen. Koska kaikkea kuvamateriaalia ei saada valmiina kirjoittajien albumeista ja kuvien etsiminen, editointi ja teksteihin liittäminen on jäänyt lähes täysin lehden muutenkin niukkaresurssisen toimituksen kontolle, lehdelle pyritään saamaan ammattitaitoinen kuvatoimittaja. Yksityisten kuvakokoelmien lisäksi hyödynnetään myös arkistojen ja museoiden maksullisia kuvakokoelmia mahdollisuuksien mukaan.

Elämäntarina-lehden ilmestymisajankohdat ovat maaliskuu, kesäkuu, syyskuu ja marraskuu.

Anteeksipyyntö

Elämäntarinayhdistys on ottanut vuoden 2014 alussa käyttöön Jäseri-jäsentietotekisterin. Rekisteriin on valitettavasti jäänyt luomatta ryhmä Ainaisjäsenet. Siksi te ainaisjäsenet olette vahingossa saaneet jäsenmaksulomakkeen ja myöhemmin jopa maksumuistutuksen. Pyydämme nöyrästi anteeksi ja lupaamme, ettei virhe enää toistu. Jäseriin on jo luotu teille oma ryhmä.
TERVETULOA AKTIIVISEKSI ELÄMÄNTARINAYHDISTYKSEN JÄSENEKSI!

Tutustu toimintaamme sivuillamme http://www.elamantarina.fi ja facebookissa osoitteessa Suomen Elämäntarinayhdistys ry. Olemme iloisia kaikista kommenteista ja kehittämisehdotuksista. Tarvitsemme myös aktiivisia toimijoita.

 

 

2 comments on “Yhdistys

  1. Kristiina Sarmas sanoo:

    Hei. Haluaisimme löytää henkilön, joka kirjoittaisi elämänkerran toivomastamme, vielä elävästä, henkilöstä. Saammeko yhdistyksenne kautta mahdollisesti apua tähän etsimiseen?
    Ystävälliset vastaukset..

  2. Marika Juka-Lämsä sanoo:

    Hei

    Olen yrittänyt soittaa ja tavoitella ihmistä jolta voisin kysellä onko yhdistyksellä hyvää tarinankertojaa. Järjestän tulevana kesänä tarinoita iltanuotiolla -tapahtumia ja etsin taitavia kertojia. Jos teiltä löytyy niin miten hinnoittelette tällaiset tapahtumat?

    Ystävällisin terveisin

    Marika Juka-Lämsä

Jätä kommentti