Kuva: Tanne Laajalahti
Kevättä enteilevän talvipäivän ehtiessä lopuilleen sain suruviestin: Elämäntarinan viimeinen päätoimittaja, kirjailija ja kriitikko, FT Liisa Enwald oli poistunut keskuudestamme Lohjalla 13.3.2021, vähän ennen 75-vuotispäiväänsä. Sanoma pysäytti. Näinkö pian?
Liisa Enwald oli syntynyt Kajaanissa 2.4.1946. Ylioppilaaksi tultuaan hän opiskeli Helsingin yliopistossa pääaineenaan yleinen kirjallisuustiede ja estetiikka. Filosofian kandidaatin ja lisensiaatin tutkintojen jälkeen hän väitteli tohtoriksi erinomaisin arvosanoin Mirkka Rekolan runouden monihahmotteisuudesta vuonna 1997.
Työuransa Enwald teki pääasiassa kirjoittamisen opettajana Oriveden Opistossa, Kansanvalistusseuran Kirje- ja Etäopistoissa sekä tuntiopettajana ja luennoitsijana monissa muissakin oppilaitoksissa. Kirjoittajia hän ohjasi myös kulttuuriyhdistysten järjestämillä lähi- ja etäkursseilla ympäri maata. Arvostelupalvelun kriitikkona hän toimi mm. Nuoren Voiman Liitossa, Kansanvalistusseurassa ja Suomen Elämäntarinayhdistyksessä sekä kirjallisuuskriitikkona lukuisissa sanoma- ja kulttuurilehdissä 1960-luvulta lähtien. Hän toimitti myös oppimateriaalia opetustyön tueksi ja itseopiskeluun, mm. Kansanvalistusseuran kustantaman Elämä tarinaksi -kirjan (2003) yhdessä Anja Vähäahon ja Marja-Riitta Vainikkala-Kejosen kanssa.
Enwaldin oma kirjallinen tuotanto käsittää alun toistakymmentä teosta, joista tuoreimmat ovat 2010-luvulla ilmestyneitä esseekokoelmia, viimeisenä Varjonkantaja (2019). Uusimmat teokset ovat elämäkertakirjallisuutta parhaimmillaan. Tutkijan kynästä ovat syntyneet teokset Mirkka Rekolan ja Helvi Juvosen runoudesta. Lisäksi hän on suomentanut saksan kielestä Rainer Maria Rilken runoja ja kirjeitä viisi kokoelmaa.
Myös kustannustoiminta ja lehtityö tulivat Enwaldille tutuiksi jo 1990-luvulla hänen toimiessaan pitkään julkaisujohtajana Kustannusliike TAI-teoksessa ja Taite-runouslehden päätoimittajana. Tästä olikin myöhemmin hyötyä hänen uusissa tehtävissään.
Merkittävä vaihe Liisa Enwaldin elämässä alkoi uuden vuosituhannen vaihteessa, kun hänen ystävänsä Anja Vähäaho houkutteli hänet Elämäntarinayhdistyksen toimintaan mukaan. Enwaldista saatiin oiva opettaja vasta perustetun Elämäntarina-Akatemian kirjoittajakursseille, joita hän veti myöhemmin kirjoitusvalmennuksen nimellä. Elämäntarinaakin hän avusti sen alkujoista lähtien, kunnes Vähäahon kuoltua vuonna 2010 suostui lehden päätoimittajaksi. Pesti jatkui kymmenen vuotta lehden lakkaamiseen asti.
Elämäntarinan toimittamiseen ja kehittämiseen Enwald paneutui kaikella tarmollaan. Ydinteema, elämäntarinallisuus, näkyi sisällössä kautta linjan. Kokeneena ja ahkerana kriitikkona hän antoi sijaa myös omakustanteille, mikä on ollut lehdistössämme harvinaista. Vaikka kirjoituspalkkioihin ei riittänyt varoja, hän onnistui houkuttelemaan avustajiksi monia nimekkäitä asiantuntijoita, taitavia kirjoittajia ja kuvittajia. Monen lukijan mielestä huolellisesti toimitettu Elämäntarina kuului jo maamme kulttuurilehtien eturiviin. Siitä tuli Elämäntarinayhdistykselle myös tärkeä näyteikkuna, kun muu toiminta alkoi hiipua.
”Olennaista kaikessa tässäkin työssä on ollut ihmisten kohtaaminen, mukanaolo heidän elämässään. Siksipä se ei ole varsinaiselta työltä tuntunutkaan. ‒ Olen oppinut paljon, elänyt paljon, saanut ystäviä. Samalla oma tarinointini on saanut pontta ja minä uskallusta kirjoittaa neljä elämäntarinallista esseekokoelmaa. Tämä kaikki on avannut minulle kirjallisuudesta aivan uuden puolen”, Enwald lausui kiitospuheessa vastaanottaessaan Elämäntarinayhdistyksen myöntämän Elämänmalja-palkinnon Kärsämäellä 2019.
Lukuisista muista Enwaldin saamista palkinnoista mainittakoon tuoreimmat: Eino Leinon palkinto 2016, Yleisradion Tanssiva karhu -kilpailun Kääntäjä-palkinto 2017 ja Kainuun kirjallisuuspalkinto 2019.
Liisa Enwald oli lahjakas ja ahkera, tunnollinen tutkijaluonne, joka työssään vaati itseltään paljon. Kirjoituspöydän äärestä hänet parhaiten irrottivat vain kuoroharrastus ja kaipuu luontoon. Viimeiseen asti hän työskenteli intensiivisesti mm. kirjoittamalla blogeja Elämäntarinayhdistyksen kotisivuille. Valmistumassa oli myös uusi esseekokoelma, joka ilmestynee postuumina.
Pitkäaikaisena kollegana opin tuntemaan Liisa Enwaldin myös vaatimattomana, hienotunteisena ja humaanina ystävänä. Yhteiset Elämäntarina-vuotemme opettivat minulle paljon. Kiitollisin ajatuksin tulen aina muistamaan hänet Erityisenä ihmisenä. Tanne-puolison ja sukulaisten lisäksi Liisaa jäi kaipaamaan laaja ystäväpiiri läheltä ja kaukaa.
Raimo Visuri
Elämäntarinan toimitussihteeri
Suomen Elämäntarinayhdistys 